Läheisen menettäminen

Tänää otan käsittelyyn hieman vakavamman aiheen. Tää on sellane aihe mist varmaa melkeimpä jokaisel on kokemusta, myös miulla. Ja tavalla tai toisella. Läheisen menetys ei aina tarkota kuolemaa, vaan myös se toine voi vaa lähtee yhtäkkii pois eikä siihe voi ottaa yhteyttä.

Ite oon tän kokenu kuitenki sillä ns. "lopullisella tavalla". Isä kuoli 29.12.2006 ja olin silloin 9-vuotias. Oli vaikee käsittää aluks ettei sitä isää tuu näkemää enää ikinä, et se ei oo vaa väliaikasesti pois. Vaik en hänen kanssa kuitenkaa tietyistä syistä kovi läheiseksi tullu ni tuntuu se silti pahalta. Ajan myötä se toki helpottaa ja nii on helpottanukki.
Ei se oo siitä kiinni ettenkö pärjäis ilman häntä miu elämäs. Tottakai pärjään. Harmittaa vaa ku hää ei oo näkemäs tärkeitä tapahtumii miunkaa elämässä. Esimerkiks konfirmaatiossa, kevätjuhlis ja tulevissa valmistujaisis sekä vaikka häissä, ni tulee aina mielee et "oispa isäki tääl läsnä". Tai no ehkä hää onki jollai tavalla, ja toivottavasti onki. Myös se, et olin sillo nii nuori enkä ees kerenny kunnol tutustumaa hänee harmittaa tosi paljon.
Ja kyllä isä tulee mielee vieläki satunnaisin väliajoin. Kunnioitan häne muistoo sil taval etten tee mitää mist tiiän, ettei hää ainakaa tykkäis. En kuitekaa aio rajoittaa miu elämää mut on joitai asioita mist hää ei ois todellakaa ilone ja mitä voin olla iha hyvi tekemättä.

Läheisen menettämine tuntuu hetken siltä, niiku osa siusta ois lähteny irti. Niiku siul ois ns. "tyhjiö" siu arjessa. Mut senki saa täytettyä, ku ei jää suruun rypemään.
Sillo ku menettää jonku läheisen ja rakkaan ihmisen, ni pitää saada surra rauhassa. Jokaisel se ottaa oman aikansa. Sitä surua voi purkaa johonki aktiviteetteihin jos kokee et siit on apua. Minuu on auttanu musiikin kuuntelu ja ajatuste kirjottamine iha paperille. Ei sen tarvii olla mitää selkeetä tekstii, iha vaa vaik sekasi jotai laulun sanoja tai vastaavaa. Myös liikunta saa ajatuksii hetkeks muualle. Itteensä ei kannata kuitenkaa polttaa loppuun, koska se väsymys ja suru ei oo hyvä yhdistelmä.
Eikä kukaa voi ns. "korvata" sitä menetettyä ihmistä, mut se poismennyt ihmine toi siu elämää jotai asioita ja se uusi ihmine taas jotai uutta. Vähä sama asia pätee eroamiseen. Mikää suhde ei oo samanlaine, mut jokaises on omat hyvät ja huonot puolensa. Se, et siun entine ottaa jonku uuden ei tarkota sitä et se unohtais siut. Se tarkottaa vaa sitä et hää siirtyy eteenpäin elämässään. Ja niin pitäis kaikkien tehdäkki. Maailmas on kuitenki n. 7 miljardia ihmistä. Eli kenenkää tulevaisuus ei ole yhden ihmisen menettämisestä kiinni. Ja toisaalta, elämäs ihmiset vaihtuu ja tilanteet vaihtuu joten menettäminen saattaa hetken tuntuu pahalta, mut sit myöhemmi voi huomata et se toi tilalle jotai hyvää. Eikä se rakkaus ikinä häviä, eikä muistoja voi kukaa viedä pois.
Suruaika siis saa ja pitää olla, mut sen jälkee pitää alkaa miettii et mitä seuraavaksi.

Täs biisejä, mitkä o ainaki minuu helpottanu jonku ihmisen menettämisen jälkee:

Suosio, onko sillä mitään merkitystä?

Tänää ajattelin kirjottaa sellasest asiasta ku suosiosta, ja siitä mite se suosio vaikuttaa nykyää koulumaailmassaki tosi paljon. On järjetöntä, mite jotkut voi kuvitella voivansa määritellä kuka on hyvä tyyppi ja kuka ei sen perusteella kui monta tykkääjää sen ig- ja fb-kuvissa on, tai kuinka monta seuraajaa tai kaverii sil on. Ja sit on vielä nää "ask-feimit" kenelle tulee tyyliin 1000 kysymystä per päivä. On kyllä monta tapaa tulla "julkkikseksi" nykyään :D. Miu mielest mikään noista ei ainakaa kerro luonteesta sun muusta yhtää mitää.
Myös oon huomannu, et jotkut kattovat nenänvartta pitkin jos siul ei oo päälläs merkkivaatteita tai merkkilaukkuu. Huvittavaa et sit näillä arvostelijoillaki se "merkkivaate" on aika usei feikki :D. Ei kaikilla oo edes varaa pukeutuu sillä tavalla, niinku ei kyllä miullakaan. Ja miks edes tarvitsisi?

Myös se, kuinka puhelias ja sosiaaline sie oot näköjää vaikuttaa monien mielestä siihe mille arvoasteelle siut asetetaan ja kehdataanko siu kaa viettää aikaa. Mie en oo ite ikin ollu mikää puhelias ja varsinki eskarissa ja ala-asteella olin tosi ujo. Yläasteella aloin jo olla vähä puheliaampi joten ehkä sain vähä lisää itseluottamusta iän myötä. Oon kyl viel tänä päivänäkii aika hiljane vieraas porukassa, ja melko huono saamaa uusii kavereita. En vaa oo ikinä pystyny menemää tosta noi vaa puhumaa tuntemattomille, koska jotenki miu alitajunnassa on vaa se et ei ne haluu minuu siihe ja tuntisin itteni vaa ulkopuoliseks. Oon myös sen takii varovaine sanomisissani, koska oletan ettei ketää kuitenkaa miu jutut hirveemmin kiinnosta. Mut pieni ujous on ehkä jollai taval myös hyvä piirre, ei tuu ainakaa paljastettuu itestää liikaa liia aikasin. Joskus toisaalta kun mietin et kehtaanko jutella jollekin, ni ravistelen itteeni sisäisesti ja mietin "kerran täällä vaa eletää, jos se ei miust tykkää ni ainaki yritin".
On miul ollu kuitenki aina ne tietyt kaverit kene kaa oon, ja niitten seuras oonki sit iha erilaine koska uskallan olla vapautuneemmin. Mieluummin pidän muutaman hyvän ystävän/kaverin ku monii kavereita ja tuttuja ketä kaikkii en ees ikinä kerkeis näkemää.

Muutenki inhoon tuota sanaa "suosittu". Koska eihä sillä oo loppupeleis elämäs mitää merkitystä vaik oisitki se yläasteen suosituin tyttö tai poika. Ne siun vanhat ihailijat ei varmaa enää ees muista sinuu muutaman vuoden päästä. Enkä ymmärrä miks jotkuu pyrkii siihen suositun asemaan, eiks se pääasia oo kuitenki se, et siul on siun ympäril hyvii tyyppejä keiden kanssa voit viettää aikaa.
Ja se, et jos oot jonku mielestä tosi kaunis/komee, ni siust heti oletetaa et oot se kaikist suosituin ja sinuu ei uskalla tutustuu sen takii, on miu mielest omituista.
Ja sitten on ne ihmiset, ketkä pyrkii olemaan yltiösosiaalisia ja tutustumaan näin karkeasti sanottuna kaikkiin koulun tyyppeihin, ni mite ihmeessä ne pystyy siihen?:D Ihmettelen vaan, koska yleensä luonne ei vaan voi kaikkien kanssa sopia yhteen. Monesti kyllä tälläisten ihmiste kohalla näkee sitä selän takana puhumista aika paljon.
Tässä nyt miun ajatuksia, kertokaa toki omianne! :)

Tähän loppuu vielä selfie :).

Onnellisuus

Kaikki tavoittelee onnee läpi elämän. Jotkut tulee onnelliseks ihan pienistäkin asioista, jotkut suuremmista. Se taitaa riippua ihan siitä mihi on tottunu. Miun mielestä kuitenki ois hyvä joskus pysähtyy miettimää sitä mikä kaikki siu elämäs on hyvi ja mist voit olla kiitolline, koska tuol jossai on ihmine kenel ne asiat ei oo läheskää nii hyvi.
Miulle onnellisuus tulee pienist asioista, koska miullaki on ollu elämäs tosi huonoja tilanteita. Aina jos tuntuu et on huono päivä tai joku pien mut sil hetkel isolt tuntuva asia ärsyttää, mietin vaa aikoja millo asiat oli oikeesti huonosti. Se saa miut ain tajuumaa et hei, eihä täs miu vittuuntumisessa oo mitää järkeä :D.
Saan tosi paljo voimaa musiikin kuuntelemisesta. Jos miul on huono fiilis ni kuuntelen surullisii tai agressiivisii kappaleita ja ne saa sen huonon olon tavallaa liukumaa pois. Sit oon taas pirteempi :).

Monesti ihmisilt unohtuu se pienist asioist ilahtuminen ja niide arvostaminen. Se on harmi, koska siin vaiheessa ku esimerkiks se joku ihmine ei enää kirjotakkaa siulle "moi" tajuut, et hitto kaipaan tuota miu elämää. Ku ennen oot pitäny sitä itsestäänselvyytenä. Ja se jos et arvosta jonku apua, se voi joku päivä sit loppuu ja sit on enää liia myöhästä.
Myös onnelliste hetkie jakamine jonku ihmisen kanssa muuttuu arvokkaaks vast ku sitä miettii jälkeenpäin. Et voi ikinä tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan, joten kannattaa nauttii niist ilon hetkist ku surullisiiki tähä elämään mahtuu. Kukaan ei voi viedä muistoja pois!

Monet sanoo, et onnellisuus on valinta. Ja se kyl pitää paikkansa. Miu mielestä jokaisen onnellisuus riippuu siitä miten reagoi eri asioihin. Jos suutut joka asiasta enne ku oot yrittäny rauhottuu ja laskee kymmenee, ni ei mikää ihme jos elämä on aikamoista angstia. Mut jos pitää mielessään joka tilanteessa mielessä sen, et just sie oot sen oman elämäs kuningas/kuningatar ja sie päätät keiden ja minkä asioiden ympäril elät. Myös se, et vastoinkäymiset kasvattaa on totta, ja se on sitä elämänkoulua (ja ei en tarkota nyt täl sitä elämänkoulua mitä kaikki toitottaa facebookis jne.) :D.
Ja sitäpaitsi, jos elämä ois pelkkää onnee ja iloo, ni ei kukaa enää osais ilahtuu mistään!

Oon nähny mite elämä muuttuu sekunnissa ihan täysin, eikä hetkeen ees tiedä miten pitäis jatkaa. Mut kyl sieltä vaan noustaan. Oon myös kokenu sen, ku tiiät itekki olevas onneton sil tavalla millä elät, muttet tiedä miten päästä siit pois. Ja sit ku pääset ni jäät vaan tyhjän päälle, etkä tiiä mite siu pitäis siitä taas jatkaa, ku olit jo niin tottunu siihe oravanpyörään. Sit huomaatki et elämään alkaa taas palautuu niitä ihmisii ja asioita mitkä siulle ennenki sitä iloo toi, ja se fiilis o iha älyttömän hyvä! Ja sit on energiaa tutustuu myös uusii ihmisii, ja ne tuo uusii näkökulmii asioihi ja piristää myös. Ei myöskää kannata ottaa kaikkie muide murheita omille harteillee tai jäädä murehtimaa liikaa muide asioita ja ongelmii. Niist voi kasvaa suuri "möykky" siu sisälle mikä ei ikin lähe sielt pois. Jokaisen pitää loppupeleis ite ratkasta ne omat ongelmat.
Moni myös esittää olevansa onnellisempi ku oikeesti onkaa. Onha se helpompaa hymyillä ku näyttää se kui huonosti siul oikeesti menee. Ei se tekohymy kuitenkaa ketää tee yhtää onnellisemmaks, vaa se et avautuis jolleki luotettavalle kaikest mikä mieltä painaa. Seki on surullist ettei kaikil oo sellasta ihmistä...Koska siitäki kannattaa olla tarkka kelle avaa sitä omaa suojakuortaa ettei se ihmine käytä sitä myöhemmi hyväksee. Tähä vois lainata Apulannan Mitä kuuluu- biisii:

Hei hei mitä kuuluu
Sä kysyt ja kaikki on ok
No hyvä sun on puhuu
Kun sä et tiedä miltä musta tuntuu 
Mä oon niin iloinen kun näin sut jossakin
Telkkarissa tai kadulla matkalla jonnekin
Onnelliset kulkee käsikkäin ja hymyillen
Moni paikka kutsuu
Minnekään mä kuulu en

Miu mielestä ei kannata tavoitella nimenomaa sitä onnellisuutta, vaan enemmänki sitä et tekee just sitä mist tykkää, ni kyl se onnellisuuden tunneki sieltä sitte tulee :). Eikä kannata murehtii liikaa sitä, teetkö sie jonku toisen ihmisen onnelliseks. Monelle riittää se et se toinen vaa on siinä. Koska eihän kukaa haluu olla yksinäinen, välil vaa haluu olla yksin.
Itseironia on myös hyvä osata, eli et osaa nauraa itelleen. Nauru myös parantaa monet haavat ja niinhän se sanontaki menee et nauru pidentää ikää! Miullaki monet kerrat on itkut loppunu siihe ku joku o sanonu jotai hölmöö mut hauskaa :D.

Onnellisuus on häilyvää eikä se useesti ees kestä pitkään, mut sellasta elämä on; tunteiden vuoristorataa.

Hello November

Tänää on marraskuun 2. päivä. Vaikee uskoo et vuos on jo täs vaiheessa ja et koht taas odotellaa joulua ja talvea. Ulkona o vähä maa valkosena mut ei tuota voi kyl lumeks kutsuu. Oon myös koht käyny puolet amiksen kakkosluokast, aika menee pelottavan nopeesti :D. Ajattelin kertoo täs postaukses mitä ootan ja haluun viel tältä loppuvuodelta.

1. miun synttärit 24.11. en meinaa mitenkää erityisemmi niitä juhlii mut onha se kivaa olla taas vähä vanhempi :) 17 on kyl vähä turha ikä :D.
2. et miul ois tarpeeks motivaatioo kouluu kohtaa, tähä asti on menny iha hyvi ja oon parantanu paljo ykkösluokast! tää syksy on vaa ain nii masentavaa ettei meinaa jaksaa mitää
3. et muistaisin pitää yhteyttä tarpeeks kavereihi, joskus on nii paljo kaikkee meneillää et se vähä jää :/
4. joulu, en kyl viime vuosina oikee löytäny itestäni sitä joulufiilistä mut onha se kuitenki tosi kiva juhla, mut ehkä nykyää liia materialistine
5. tutustuisin viel johonkuhu uutee ihmisee tai useampaa, tykkään saada uusii tuttavuuksii :)
6. uusivuosi, sitä ootan ehkä jopa enemmä ku jouluu, koska se on enemmä semmost bilettämistä :D. Toivottavast vuosi vaihtuu ilosis fiiliksis!
7. alkaisin tehdä rohkeemmi eri asioita enkä siirtäis niitä vaa myöhemmäks, ikin ei saavuta mitää jos ei ota riskei, jutelkaa sille ihmiselle kelle ootte ain halunnu puhuu mut ette oo vaa uskaltanu, et voi ikin tietää mitä siit seuraa :).

Mitä työ ootatte loppuvuodelta? :)

20 facts about me

Päätin nyt tehä tälläsen postauksen mis on 20 randomii faktaa miusta :D.

1. koko nimi on Jenna Miia Susanna Isopoussu.
2. täytän ens kuussa 17 (sit viel vuos odotteluu...)
3. oon 164 cm pitkä 
4. asun kahestaa äitin kans
5. oon uusie ihmisten seuras melko hiljane, mutku tutustun tarpeeks ni alkaa juttuu tulemaa :D
6. oon joskus ehkä liianki suorasanaine
7. ja tosi huono valehtelemaa, eli en ainakaa mielistele ketää
8. suosikkileffoi miul on Twilightit ja kauhuleffat (ja sit nukkumine onki melko vaikeeta :D)
9. ajattelen liikaa asioita
10. pelkään hämähäkkei vielki yli kaiken, jopa niitte tappamista :D koska en haluu vahingos koskee niihi (joo jenna 5 v)
11. kuuntelen eniten Cheekkii, Ed Sheeranii ja Haloo Helsinkii
12. ja kuuntelen musiikkii melkee koko aja ja kaikkialla
13. ku oon yksin kotona ni laulan iha kamalalla lauluäänel :'D
14. rakastan shoppailuu, mut oon tullu nykää aika pihiks, ja mietin tosi kaua et ostanks jonku vaatteen vai en
15. nauran ehkä välil vähä liikaa ja väärille jutuille :D
16. haluun perustaa perheen tulevaisuudes, mut korkeintaa 2 lasta
17. miun uus motto on Never say never koska miu elämä on tälläki hetkel sellasta, mitä en ois viel joku aika sit uskonu
18. teen päätöksii enemmä tunteella ku järjellä, mist ei oo ain seurannu mitää hyvää
19. opin asioita aina ite tekemällä, enkä lukemal jotai ohjeita
20. oon täl hetkel aika onnelline :).

Treenaus

Moi! :)

Tänää aattelin kirjottaa aiheesta mikä on nyt viimeaikoin noussu suuree suosioo ja tuntuu et täst kuulee vähä joka paikasta. Kirjotan siis omii ajatuksii ja kokemuksii treenauksesta iha tällee "maallikon" näkökulmasta, ku en kuitenkaa aiheesta sen enempää tiiä.
Miulle treenaamine tarkottaa monii asioita. Jos on huono päivä, meen vaikka lenkille purkamaa miu agressioita. Sen lisäks se merkkaa miulle terveyden ja hyvän kunnon ylläpitoo; oon huomannu et jaksan arjessa paljon paremmi ku liikun vapaa-ajalla :). Myös ku huomaa kehitystä omas kehossaan, ni tulee voittajafiilis, ja se nostaa itsetuntooki! Ja on se muutenki hyvää ajankuluu, jos on tylsää ni mikäs sen hyödyllisempää ku liikkumine.
Ja mitä sitte teen? Teen kotona ihan peruslihaskuntoo sekä kahvakuulatreeniä ja käyn lenkillä. Pyrin tekemää joka toinen päivä jotai eli 3-4 krt/vko. Lisäks oon muuttanu miu ravintoo proteiinipitoisemmaks, ja juon enemmän vettä. En kuitenkaa tarkkaile miun syömisii hirveen tarkasti, mut yritän välttää sellasta ylenpalttista herkutteluu. Mut hei kaikil meillä saa joskus olla herkuttelupäivii :D.
Oon myös joskus tehnyt sen virheen, et söin liia vähä suhteutettun miu liikunnan määrään. No eihä ne lihakset siit mihikää kasvanu :D. Nykyää tuntuu et syön iha järkyttävän paljo mut kyl ne tuloksetki näkyy sit nykyää. Ja myös lepopäivät oli joskus tuntematon asia miulle, nykyää ymmärrän niitte tärkeyden. Ei keho jaksa kokoaikaista rääkkiä.

Miut sai aikoinaa liikkumaa se, et tarvitsin jotai tekemistä vapaa-ajalle. Sit aloin miettii et mikä liikuntamuoto sopis miulle eikä tuntuis pakkopullalta ni aloin käymää kerran viikos Zumbassa ja sit tein koton viel lihaskuntoo muina päivinä. Sitä kesti suunnilleen pari vuotta. Sit miulle tuli sellanen vaihe et ei vaa enää jostai syystä kiinnostanu liikkuu, mut tän vuode keväällä se palo löyty taas uudestaa :). Zumbaa suosittelen kaikille ketkä tykkää tanssii ja liikkuu musiikin tahdis. Ja siel jokaine saa liikkuu omal tyylillää, pääasia siin lajis on se et jokaisel on kivaa siel! Mut jos et tykkää ryhmäliikunnasta ni se ei välttämättä oo siun juttu, mut aina voi kokeilla :).
Muutenki suosittelen musiikkii liikunnan taustalle, ainaki miulle se antaa iloo jatkaa pidempää.

Mie en alottanu liikuntaa sen takii, etten olis ollu tyytyväine itteeni. Mut jolleki toiselle se saattaa olla se syy alottaa. Älä siis ikin mee haukkumaa kenenkää ulkomuotoo; se ihmine saattaa olla juuri alottanu liikunnan ku haluaa muutosta itseensä. Eikä se haukkumine ainakaa innosta jatkamaa, tai sit se ajaa sen ihmisen jatkamaa sitä aivan väärällä tavalla, ja laihuttamisesta tulee hänelle pakkomielle. Tai sit on joku joka ei oo niinkää lihaksikas ja käy salilla, ni älkää koskaa menkö sanomaa sille henkilölle mitää ilkeetä häne kropasta. Jokaine alottaa jostai ja jokaisel on oikeus treenata :). Miettikää mistä ite ootte lähteny aikoinaa liikkeelle. Eikä jokaisen tavoitteena ees oo massiiviset lihakset.
Ja joskus käy joillekki niin, et kaverit ja läheiset ei ymmärrä sitä omaa elämäntapamuutosta. Mut siitä ei kannata välittää, tehkää just sitä mikä itestä tuntuu hyvältä. Antakaa muiden viettää bileiltaa sil aikaa ku ite ootte hiki päässä treenaamassa :D. Tulokset o hyvä palkinto kaikest työstä!

Work for what you want!

Remove your mask before it's too late

Tänää ajattelin kirjottaa teeskentelevist ihmisist. Niit varmaa mahtuu jokaisen elämää jossai vaihees ja ne tekee siut varovaiseks sen suhtee kenee tääl voi enää luottaa.
Ne voi esittää siu kaverii mut todellisuudes ottaa yhteyttä vaa ku tarvii jotai, tai jos kukaa muu ei kuuntele heiä huolia. Ja sit ku ite tarviit kuuntelijaa kukaa ei oo auttamas. Luulis ettei oo nii vaikeeta vaa katkaista yhteyttä jos ei oikeesti kiinnosta olla jonku kaveri enää. Joskus siihe o syynä yksinkertasesti se, ettei oo enää aikaa sille ihmiselle. Jokaine kuitenki ansaitsee semmoset ihmiset ympärillee ketkä on aitoja ja vilpittömii.

Sit on nää ketkä teeskentelee tunteensa toista kohtaa. Yks esimerkki vaik et säätää kahen ihmisen kans samaa aikaa. Joo voi olla et on tunteita kumpaaki kohtaa mut ei oo oikei niit kumpaakaa kohtaa et teeskentelet et "oot miu ainoo rakkaus". Toi toimii ainoastaa sillo jos on jo etukätee sovittu et ei täst tuu mitää vakavaa, mut jos huomaa et toine o oikeest iha umpirakastunu ni nii vaikeelta ku se tuntuuki ni se o pakko pudottaa sielt pilvist alas joskus.

Ja sit jotku esittää suhteessa et rakastaa ja välittää vaik todellisuudes haluu vaa satuttaa ja leikkii toisen tunteil. Halutaa purkaa se paha olo toiseen ihmisee ja saada se tuntemaa ittensä iha mitättömäks ja huonoks. Tai sit ollaa siin suhtees vaa koska siihe "on jo tottunu". Sit sen kaiken pitäs korjaantuu valheella "rakastan sinuu". Ei se mee niin. Ei piä ikin sanoo mitää, mitä ei tarkota. Eikä niil sanoil oo mitää merkitystä jos teot puhuu iha toista. Jos joku nyt on tälläses tilanteessa ni miun neuvo on vaa et päästäkää irti siit ihmisest, se voi sattuu mut vaa hetken. Koska varmaa enemmä se sattuu jos se huono suhde vaa jatkuu ja jatkuu. Ettekä työ oo heikkoja koska "luovutatte" koska jos toine ei oo ees yrittäny pitää sinuu itellää ni mitä järkee siin enää on?

Jotkuu sit on feikkejä vaa joka tilanteessa. Se voi johtuu myös huonost itsetunnost ja siit et joku ei oo joskus hyväksyny sinuu omana ittenää. Pitäs silti muistaa se et jos et oo oma ittes, ni ei kukaa ihastu tai tykkää SIUSTA vaa siitä roolista mitä vedät. Sit ku jossai vaihees se maski tippuu väkisinki pois ni jäätki yksin ku ihmiset huomaa sen. Et koskaa tiiä kuka vois rakastuu siihe mitä oikeesti oot :). Eikä täs maailmas kaikki voi ikinä siusta tykätä ni ei kannata jonku dissaajan sanomisille antaa arvoo. Ja ne ketkä ei esitä et heiän elämä ois aina täydellistä, on myös helpommi lähestyttävii.

Ja en luokittele tähä mitää ulkoista kuten meikkaamista, ripsipidennyksii, hiustenpidennyksii ja mitä kaikkii näitä nyt on. Ulkokuori ei nimittäi kerro ihmisest yhtää mitää. Jos joku tykkää muokata omaa ulkonäköään ni se on häne oma asia. Eli miun mielest ketää ei voi tommosten asioiden perusteel sanoo feikiks. Jotkut miehet ku valittaa siitä et naiset on feikkejä ku ne meikkaa ja käyttää hiustenpidennyksii jne et miks ollaa nii pinnallisii, no mikäs ite oot ku et tutustu siihe naisee vaa puutut heti siihe miltä se näyttää? :D Se luonne on kuitenki se mikä loppupeleis merkitsee.

Tutustukaa ennakkoluulottomasti uusii ihmisii, voitte yllättyy positiivisesti! Ja olkaa myös ite omia itsejänne!