Pitääkö kaikki antaa anteeksi?

Anteeksianto on yks tärkeimmist taidoista, mut pitääkö kaikki teot antaa anteeksi, eli tavallaan hyväksyä että niin on käynyt? Moni voisi sanoa että tottakai, mutta miun mielestä siinäkin menee raja. Vihanpito ja itsensä täyttäminen vihalla toista kohtaan on sit taas asia erikseen, siit kannattaa päästä eroon koska se vaan myrkyttää oman mielen.

Esimerkiksi pettäminen. Omalle kohalle ei oo sitä sattunut mutta en vois antaa sitä ikinä anteeks. Miun mielestä kun ollaan parisuhteessa ja sitouduttu toiseen niin sit kans ollaan, eikä vierailla aidan toisel puolella. Kannattaako hetken huuman takii pilata mahdollisesti koko loppuelämän ihmissuhde? No ei todellakaan. Eikä sitä voi humalan piikkiin laittaa, voihan se olla niin et joillain ihmisil häviää silloin ne estot mut mitä se kertoo sit siitä mitä ne ajattelee jo selvinpäin ollessa? Et sit kännis tehään mitä ei selvinpäin kehtaa. Tähän pettämiseen liittyen olen katsonut telkkarista Temptation Island- ohjelmaa ja en oikee tiiä pitäskö sitä kattoessa itkee vai nauraa :D. Ei anna miun mielestä kovin luottamuksentäyteist kuvaa suhteesta jos ees lähtee siihe ohjelmaan testaamaan pystyyks toine olemaan uskolline.

Ja sit se jos ylipäätään loukkaa toista ihmistä tosi paljon fyysisesti tai henkisesti. Ei sitäkään voi antaa anteeksi miun mielestä jos sitä on tarpeeksi kauan jatkunut. Sellaisen unohtaminenkin on jo sen verran vaikeaa, ja voi jättää monelle jopa traumoja niin miksi se pitäisi antaa anteeksi ja jotenkin hyväksyä? Ei kukaan vahingossa esimerkiksi lyö ketään monta kertaa. Tai hauku päivittäin vahingossa. Ei nyt kannata kaunaa kantaa ja täyttää itseään vihalla mut ei pidä myöskään antaa toisen olettaa et se on ihan okei, ja et hän saa kuitenki anteeksi vaik tekis mitä. Vasta se, et ei anna anteeksi toivottavasti herättäis sen toisen osapuolen miettimään omaa käytöstään.
Ite oon ollut yleensä liianki kiltti, ja antanu liikaa anteeks. Mut siit on vaan täytyny päästä eroon ihan itteni takii. Pitää olla joskus vähän itsekäs, eikä aina miettii "no tol on varmaa parempi olla jos nyt annan anteeks". Liika muiden miellyttäminen on vaan loputon suo mist pitää päästä ylös. Jotkut on vaan niin hyviä manipuloimaan takaisin puolelleen, ettei sitä oikein aluksi itsekään huomaa vaan menee sen mukana. Harmi ettei tunteet ja järki kulje aina käsi kädessä.

Missä menee teidän mielestä anteeksiannon rajat?

Suvaitsevampaa tulevaisuutta odotellessa

Hei vain kaikille!

Pertti Kurikan Nimipäivät voitti UMK:n ja lähtee edustamaan Suomea euroviisuissa. Minulla ei ole sinänsä mitään tätä vastaan. Biisistä en hirveemmi tykkää ja muutenkin tuntuu vähän siltä että heidät äänestettiin voittoon "ei musiikillisin perustein" vaan että Suomesta halutaan antaa suvaitsevainen kuva, mitä meidän pitäisi kyllä ollakin. Euroviisuilla ei kyllä ole miulle minkäälaista merkitystä, ja tuntuu että siellä merkitsee nykyään enemmän esitys kun kappale :D. Ainakin ollaan erottuvia tänä vuonna!

Tästä päästäänkin aasinsillalla tämänkertaiseen postausaiheeseen, eli suvaitsevaisuuteen. Tottakai siinäkin ollaan menty Suomessa eteenpäin, mutta onko tarpeeksi? Miun mielestä ei. Tasa-arvoinen avioliittolaki ja sen hyväksyminen oli hyvä edistysaskel, mut se toi myös esille sen ikävän puolen joidenkin ihmisten ajattelumaailmasta vielä tälläkin vuosituhannella. Rakkaus on ihana asia, ja miun mielestä sillä kummasta sukupuolesta joku on kiinnostunut, ei pitäisi määritellä ihmisen paremmuutta. Avioliitto ei ole myöskään pelkästään kirkon asia, niin en ymmärrä senkään puoleen uskossa olevien kiihkeää suhtautumista tähän lakiin. Kirkko voi kuitenkin itse päättää vihkiikö homoseksuaaleja. En muutenkaan ymmärrä miksi lakeja pitäisi soveltaa jostain niinkin vanhasta kirjasta ku Raamattu. Laki ja uskonto pitäis osata erottaa toisistaan. Ku ei läheskään kaikki ihmiset, niinku en itekkään usko Raamatun juttuihin. Eikä se kenenkään elämää muuta, jos naapurin Matti onkin yhdessä vaikka Jukan eikä vaikka Helenan kanssa. Vai muuttaako? :D Tuntuu jotenki naurettavalta, että vielä 2015 tälläst asiaa täytyy miettiä.

Sit yks toine huomiota herättäny asia oli tää A2:n kehitysvammaisilta-ohjelma. Miun mielestä on järkyttävää mite jotku suhtautuu kehitysvammasiin. Hyö ei ite voi sille mitään millaisina hyö on syntyny, ja heil on iha samat ihmisoikeudet ku muillaki ihmisillä. Jotkut heistä pystyy elämään melkeen samanlaista elämää ku ei-kehitysvammaset ihmiset. Lapsilt viel ymmärrän sellasen vähä ajattelemattoman käytöksen tai puheen ku hyö ei oo tottunu viel niin paljo erilaisii ihmisii. Mut se, et aikuiset tai melkeen aikuiset ihmiset on heitä kohtaa niin epäkypsii ni pistää kyl pääs kiehumaa. Yleensä se kyl menee silleen päin et lapset on kaikkee erilaista kohtaan paljon suvaitsevaisempia. Mitä väliä onks ihmisellä yks kromosomi enemmän tai vähemmän?

Sit on vielä joidenkin rasistinen suhtautuminen ulkomaalaisiin tai ulkomaalaistaustasiin ihmisiin. Miun mielestä on väärin, et jos kuulee uutisissa et joku ulkomaalaistaustane henkilö on tehny jonku rikoksen ni sit tehään omas mielessä kaikista ulkomaalaisista rikollisii. Miltä itsestänne tuntuis jos meette suomalaisena johonkin maahan, ja siellä joku suomalainen on syytettynä vaikka taposta, niin teitäkin katsotaan vähän nenänvartta pitkin? Moni on tullut tänne sotaa karkuun, ja sitten kun he pääsevät kotimaan kauhuja karkuun niin vastaanottavassa maassa haukutaan rasistisilla nimityksillä. Onpa tosi järkevää toimintaa...ja ollaan vielä "sivistynyt maa".

Miettikää kuinka monta mahollista mahtavaa uutta tuttavuutta ootte voinu menettää ennakkoluulojen takia.