Läheisen menettäminen

Tänää otan käsittelyyn hieman vakavamman aiheen. Tää on sellane aihe mist varmaa melkeimpä jokaisel on kokemusta, myös miulla. Ja tavalla tai toisella. Läheisen menetys ei aina tarkota kuolemaa, vaan myös se toine voi vaa lähtee yhtäkkii pois eikä siihe voi ottaa yhteyttä.

Ite oon tän kokenu kuitenki sillä ns. "lopullisella tavalla". Isä kuoli 29.12.2006 ja olin silloin 9-vuotias. Oli vaikee käsittää aluks ettei sitä isää tuu näkemää enää ikinä, et se ei oo vaa väliaikasesti pois. Vaik en hänen kanssa kuitenkaa tietyistä syistä kovi läheiseksi tullu ni tuntuu se silti pahalta. Ajan myötä se toki helpottaa ja nii on helpottanukki.
Ei se oo siitä kiinni ettenkö pärjäis ilman häntä miu elämäs. Tottakai pärjään. Harmittaa vaa ku hää ei oo näkemäs tärkeitä tapahtumii miunkaa elämässä. Esimerkiks konfirmaatiossa, kevätjuhlis ja tulevissa valmistujaisis sekä vaikka häissä, ni tulee aina mielee et "oispa isäki tääl läsnä". Tai no ehkä hää onki jollai tavalla, ja toivottavasti onki. Myös se, et olin sillo nii nuori enkä ees kerenny kunnol tutustumaa hänee harmittaa tosi paljon.
Ja kyllä isä tulee mielee vieläki satunnaisin väliajoin. Kunnioitan häne muistoo sil taval etten tee mitää mist tiiän, ettei hää ainakaa tykkäis. En kuitekaa aio rajoittaa miu elämää mut on joitai asioita mist hää ei ois todellakaa ilone ja mitä voin olla iha hyvi tekemättä.

Läheisen menettämine tuntuu hetken siltä, niiku osa siusta ois lähteny irti. Niiku siul ois ns. "tyhjiö" siu arjessa. Mut senki saa täytettyä, ku ei jää suruun rypemään.
Sillo ku menettää jonku läheisen ja rakkaan ihmisen, ni pitää saada surra rauhassa. Jokaisel se ottaa oman aikansa. Sitä surua voi purkaa johonki aktiviteetteihin jos kokee et siit on apua. Minuu on auttanu musiikin kuuntelu ja ajatuste kirjottamine iha paperille. Ei sen tarvii olla mitää selkeetä tekstii, iha vaa vaik sekasi jotai laulun sanoja tai vastaavaa. Myös liikunta saa ajatuksii hetkeks muualle. Itteensä ei kannata kuitenkaa polttaa loppuun, koska se väsymys ja suru ei oo hyvä yhdistelmä.
Eikä kukaa voi ns. "korvata" sitä menetettyä ihmistä, mut se poismennyt ihmine toi siu elämää jotai asioita ja se uusi ihmine taas jotai uutta. Vähä sama asia pätee eroamiseen. Mikää suhde ei oo samanlaine, mut jokaises on omat hyvät ja huonot puolensa. Se, et siun entine ottaa jonku uuden ei tarkota sitä et se unohtais siut. Se tarkottaa vaa sitä et hää siirtyy eteenpäin elämässään. Ja niin pitäis kaikkien tehdäkki. Maailmas on kuitenki n. 7 miljardia ihmistä. Eli kenenkää tulevaisuus ei ole yhden ihmisen menettämisestä kiinni. Ja toisaalta, elämäs ihmiset vaihtuu ja tilanteet vaihtuu joten menettäminen saattaa hetken tuntuu pahalta, mut sit myöhemmi voi huomata et se toi tilalle jotai hyvää. Eikä se rakkaus ikinä häviä, eikä muistoja voi kukaa viedä pois.
Suruaika siis saa ja pitää olla, mut sen jälkee pitää alkaa miettii et mitä seuraavaksi.

Täs biisejä, mitkä o ainaki minuu helpottanu jonku ihmisen menettämisen jälkee: