Pitääkö kaikki antaa anteeksi?

Anteeksianto on yks tärkeimmist taidoista, mut pitääkö kaikki teot antaa anteeksi, eli tavallaan hyväksyä että niin on käynyt? Moni voisi sanoa että tottakai, mutta miun mielestä siinäkin menee raja. Vihanpito ja itsensä täyttäminen vihalla toista kohtaan on sit taas asia erikseen, siit kannattaa päästä eroon koska se vaan myrkyttää oman mielen.

Esimerkiksi pettäminen. Omalle kohalle ei oo sitä sattunut mutta en vois antaa sitä ikinä anteeks. Miun mielestä kun ollaan parisuhteessa ja sitouduttu toiseen niin sit kans ollaan, eikä vierailla aidan toisel puolella. Kannattaako hetken huuman takii pilata mahdollisesti koko loppuelämän ihmissuhde? No ei todellakaan. Eikä sitä voi humalan piikkiin laittaa, voihan se olla niin et joillain ihmisil häviää silloin ne estot mut mitä se kertoo sit siitä mitä ne ajattelee jo selvinpäin ollessa? Et sit kännis tehään mitä ei selvinpäin kehtaa. Tähän pettämiseen liittyen olen katsonut telkkarista Temptation Island- ohjelmaa ja en oikee tiiä pitäskö sitä kattoessa itkee vai nauraa :D. Ei anna miun mielestä kovin luottamuksentäyteist kuvaa suhteesta jos ees lähtee siihe ohjelmaan testaamaan pystyyks toine olemaan uskolline.

Ja sit se jos ylipäätään loukkaa toista ihmistä tosi paljon fyysisesti tai henkisesti. Ei sitäkään voi antaa anteeksi miun mielestä jos sitä on tarpeeksi kauan jatkunut. Sellaisen unohtaminenkin on jo sen verran vaikeaa, ja voi jättää monelle jopa traumoja niin miksi se pitäisi antaa anteeksi ja jotenkin hyväksyä? Ei kukaan vahingossa esimerkiksi lyö ketään monta kertaa. Tai hauku päivittäin vahingossa. Ei nyt kannata kaunaa kantaa ja täyttää itseään vihalla mut ei pidä myöskään antaa toisen olettaa et se on ihan okei, ja et hän saa kuitenki anteeksi vaik tekis mitä. Vasta se, et ei anna anteeksi toivottavasti herättäis sen toisen osapuolen miettimään omaa käytöstään.
Ite oon ollut yleensä liianki kiltti, ja antanu liikaa anteeks. Mut siit on vaan täytyny päästä eroon ihan itteni takii. Pitää olla joskus vähän itsekäs, eikä aina miettii "no tol on varmaa parempi olla jos nyt annan anteeks". Liika muiden miellyttäminen on vaan loputon suo mist pitää päästä ylös. Jotkut on vaan niin hyviä manipuloimaan takaisin puolelleen, ettei sitä oikein aluksi itsekään huomaa vaan menee sen mukana. Harmi ettei tunteet ja järki kulje aina käsi kädessä.

Missä menee teidän mielestä anteeksiannon rajat?

Suvaitsevampaa tulevaisuutta odotellessa

Hei vain kaikille!

Pertti Kurikan Nimipäivät voitti UMK:n ja lähtee edustamaan Suomea euroviisuissa. Minulla ei ole sinänsä mitään tätä vastaan. Biisistä en hirveemmi tykkää ja muutenkin tuntuu vähän siltä että heidät äänestettiin voittoon "ei musiikillisin perustein" vaan että Suomesta halutaan antaa suvaitsevainen kuva, mitä meidän pitäisi kyllä ollakin. Euroviisuilla ei kyllä ole miulle minkäälaista merkitystä, ja tuntuu että siellä merkitsee nykyään enemmän esitys kun kappale :D. Ainakin ollaan erottuvia tänä vuonna!

Tästä päästäänkin aasinsillalla tämänkertaiseen postausaiheeseen, eli suvaitsevaisuuteen. Tottakai siinäkin ollaan menty Suomessa eteenpäin, mutta onko tarpeeksi? Miun mielestä ei. Tasa-arvoinen avioliittolaki ja sen hyväksyminen oli hyvä edistysaskel, mut se toi myös esille sen ikävän puolen joidenkin ihmisten ajattelumaailmasta vielä tälläkin vuosituhannella. Rakkaus on ihana asia, ja miun mielestä sillä kummasta sukupuolesta joku on kiinnostunut, ei pitäisi määritellä ihmisen paremmuutta. Avioliitto ei ole myöskään pelkästään kirkon asia, niin en ymmärrä senkään puoleen uskossa olevien kiihkeää suhtautumista tähän lakiin. Kirkko voi kuitenkin itse päättää vihkiikö homoseksuaaleja. En muutenkaan ymmärrä miksi lakeja pitäisi soveltaa jostain niinkin vanhasta kirjasta ku Raamattu. Laki ja uskonto pitäis osata erottaa toisistaan. Ku ei läheskään kaikki ihmiset, niinku en itekkään usko Raamatun juttuihin. Eikä se kenenkään elämää muuta, jos naapurin Matti onkin yhdessä vaikka Jukan eikä vaikka Helenan kanssa. Vai muuttaako? :D Tuntuu jotenki naurettavalta, että vielä 2015 tälläst asiaa täytyy miettiä.

Sit yks toine huomiota herättäny asia oli tää A2:n kehitysvammaisilta-ohjelma. Miun mielestä on järkyttävää mite jotku suhtautuu kehitysvammasiin. Hyö ei ite voi sille mitään millaisina hyö on syntyny, ja heil on iha samat ihmisoikeudet ku muillaki ihmisillä. Jotkut heistä pystyy elämään melkeen samanlaista elämää ku ei-kehitysvammaset ihmiset. Lapsilt viel ymmärrän sellasen vähä ajattelemattoman käytöksen tai puheen ku hyö ei oo tottunu viel niin paljo erilaisii ihmisii. Mut se, et aikuiset tai melkeen aikuiset ihmiset on heitä kohtaa niin epäkypsii ni pistää kyl pääs kiehumaa. Yleensä se kyl menee silleen päin et lapset on kaikkee erilaista kohtaan paljon suvaitsevaisempia. Mitä väliä onks ihmisellä yks kromosomi enemmän tai vähemmän?

Sit on vielä joidenkin rasistinen suhtautuminen ulkomaalaisiin tai ulkomaalaistaustasiin ihmisiin. Miun mielestä on väärin, et jos kuulee uutisissa et joku ulkomaalaistaustane henkilö on tehny jonku rikoksen ni sit tehään omas mielessä kaikista ulkomaalaisista rikollisii. Miltä itsestänne tuntuis jos meette suomalaisena johonkin maahan, ja siellä joku suomalainen on syytettynä vaikka taposta, niin teitäkin katsotaan vähän nenänvartta pitkin? Moni on tullut tänne sotaa karkuun, ja sitten kun he pääsevät kotimaan kauhuja karkuun niin vastaanottavassa maassa haukutaan rasistisilla nimityksillä. Onpa tosi järkevää toimintaa...ja ollaan vielä "sivistynyt maa".

Miettikää kuinka monta mahollista mahtavaa uutta tuttavuutta ootte voinu menettää ennakkoluulojen takia.

What's wrong in social medias?

Melkein kaikki on nykyään tavalla tai toisella somessa, eli sosiaalisessa mediassa. Keinoja siihen on monia; Facebook, Instragram, Youtube, Ask.fm, Twitter jne. Siellä se "sosiaalisuus" kyllä sitten muuttuu sellaiseksi, että välillä sitä miettii onko siinä mitään järkeä.

Olen itsekin koukuttunut moniin some-kanaviin, ja se välillä ärsyttää itseänikin. On vaan tullut tavaksi selata sitä älypuhelinta kun ei ole muutakaan tekemistä. Sitten sen kanssa meneekin yhtäkkiä monta tuntia kun sen ajan olisi voinut käyttää hyödyllisemminkin. Instagramista näkee uusia kivoja kuvia, Facebookista (vaikka sen suosio onkin laskusuunnassa) näkee läheisten kuulumiset, Ask.fm on viihdyttävää luettavaa paskamyrskyjensä ansiosta (:D) ja Youtubesta voi katsoa ihan millaisia videoita haluaa, meikkivinkeistä pelivideoihin. Monet ovat Twitterissä, koska siellä voi aktiivisesti kirjoittaa ajatuksiaan ilman että se näyttää ärsyttävältä, toisin kuin Facebookissa jos joku täyttää sitä etusivua koko ajan.

Mikä näissä sitten on vikana? No ensimmäisenä mieleen tulee ihmisten käytös. Tavallaan "väärinkäytetään" niitä ihan omalla tavallaan käteviä sovelluksia. Esimerkiksi Ask.fm ei ole ihmisten haukkumista sun muuta varten, eikös sen nimikin jo kerro :D. Jos se jonkun itsetuntoa pönkittää että pääsee laittamaan anonyyminä siellä jollekin että "oot ruma ja läski hyi vittu" niin pitäs sillo jo omassa päässäki ne hälytyskellot soida. Ja sitten ne ulkonäköjen arvostelut siellä, eli joo jos saat arvosanaks vaikka "Iphone 6+" ni oot helvetin hyvännäköne ja sit taas jos saat vaa "Iphone 4" ni et oo minkään näköne. Ihmettelen mistä noit kaikkii arvosteluasteikkoi ees vedetää. Ja miun mielestä ne on myös tykkäysten kalastelua, mutta jokainen tyylillään. Ja sit on myös se et jotkut aiheuttaa siellä tahallaan paskamyrskyjä tai laittaa kohauttavia kuvia tullakseen "ask-feimeiksi" :D.
Instagramissa ärsyttää nää ihmiset, jotka tekee koko ajan uusii käyttäjii koska "liikaa haamuja". Onhan se nyt varmaa iha kamalaa et sinuu seuraa useampi, ku mitä siun kuvien tykkäykset antaa ymmärtää. (:D) Ja sitte yks ärsyttävä asia on nää shoutoutit. Miun mielestä kyl ne ihmiset ajan kanssa löytää sen siun profiilin eikä sitä tarvii kavereiden mainostaa. Ja miun mielestä seuraajat pitäis ansaita itse. Enkä tajuu miks se seuraajien määrä on muutenkaa joilleki niin kamalan tärkee asia.
Facebookissa ärsyttää eniten valittajat, ja myös ne sellaiset ns. salavalittajat. Eli sanotaan että elämä on rankkaa ja mikään ei mee hyvin ja keneenkää ei voi luottaa eikä avata sitä asiaa kuitenkaan kellekkään sen enempää. Myös pelipyynnöt ovat ärsyttäviä, mutta se nyt ei liity ihmisten käytökseen millään lailla ja jotkut pelit laittaa niitä itsekseenkin.
Youtubessa häiritsevää on harhaanjohtavat otsikot. Esimerkiksi videon nimi on "tykkään Justin Bieberistä" ja sitten kyseessä on kysymys-vastausvideo. Tavallaan omaperäistä mutta harhaanjohtavaa. Otsikko herättää huomion, klikkaat videota mutta puolessavälissä et enää jaksa katsoa kun odotat milloin otsikon lupaamaa sisältöä tulee. Myös ne videoit, joissa huomaa ettei henkilö ole yhtään miettinyt mitä aikoo videolla sanoa ja tulee hiljaisia kohtia paljon, jäävät miulta usein katsomatta.

Mut pitää muistaa et sosiaaliset mediat on myös hyvä yhteydenpitoväline, ja vaik joku asuis toisel puolella maapalloo, niin saat silti tietää mitä sille kuuluu. En nyt siis aio ihan maanrakoon arvostella somea. Mut ihmiset, muistakaa et teidän some-käyttäytymisestä jää pysyvämmät jäljet (kiitos screeshottien yms) kuin livekäyttäytymisestä. Kannattaa siis pitää se järki päässä ja keskittyä vaikka välillä niihin ihmisiin siinä ympärillä. Itse en tykkää yhtään siitä jos olen jonkun kanssa jossain ja se ihminen vaan selaa puhelinta koko ajan.

When music speaks louder than words

Täl kertaa päätin tehdä postauksen, johon laitan biisejä jotka on ollu miulle tärkeitä tai merkinny miulle jotai elämän aikana.

Sillo ku tää ilmesty kuuntelin tätä melkeempä koko ajan. Aina ei ihmissuhteet voi onnistuu, ja sillo tää on ollu kovas kuuntelus. Tunteita herättävä kappale.

Tää on ollu miulle sellane ns. "raivobiisi". Tää on antanu voimaa ja kuvastanu miu fiiliksii tietys vaihees menneisyyttä melko täydellisesti. Muistuttaa siitä, ettei piä antaa kenenkää vaikuttaa omii päätöksii.

Tää sopii niihi hetkii, jos on ikävä jotai ihmistä. Kuvaa niitä tunteita melko hyvin.

Tää on sit sitä siirappisten kappaleitten sarjaa :D. Tää o hyvä sellasee pienee herkistelyy ja sellaseen ns. "alkuhuumaan".

Tää merkitsee miulle paljon, muistuttaa siitä et vaik joku yrittäis lytätä sinuu alas, ni aina löytyy joku joka nostaa taas ylös.

Tätä on tullu kuunneltuu ku on ollu vaikeuksii ihmissuhteis. Herkistää aina ku kuuntelee, ja tähänkää en oo kyllästyny vieläkään. Muistuttaa siitä ettei kannata heti luovuttaa, ne vaikeudet palkitaan sitte jonain päivänä :).

It's time to turn new chapter in life

Taas on yksi vuosista elämässä lähenemässä loppuaan. Enää 2 päivää aikaa toteuttaa jotain tämän vuoden puolella. Tuntuu että vastahan tää alko, ja toisaalta tää ajan nopeasti kuluminen myös pelottaa. Jos aika menee aina näin nopeesti, ni mite kerkee toteuttaa kaikki suunnitelmat? Ehkä jotkut niistä on sit vaan tarkotettu haaveiksi. Mut jos aika kuluu nopeesti, niin sehän yleesä vaa tarkottaa sitä et on ollu kivaa ja se aika on käytetty hyödyksi! :)

Mut mitä miulle on jääny kätee tästä vuodesta? Nopeesti ajateltuna ei mitään, en oo tehny mitää omast mielestäni "hullua" tai mieleenpainuvaa. En oo toteuttanu miu alkuvuoden suunnitelmia. En oo tehny kaikkee nii hyvi ku oisin voinu, mutta...
Oon taas kasvanu vuoden ihmisenä. Oon oppinu suhtautumaa asioihi kypsemmi ja ajattelemaa enemmä tekemisiäni. Oon tutustunu muutamaa uuteen ihmiseen, mitkä on omalt osaltaa tehny tästäkin vuodesta ainutlaatuisen. Oon huomannu et joka vuosi on ollu osittai eri ihmiset kene seurassa on eniten, mikä on varmaa kohtalon ansiota. Et saa mahollisimma paljo erilaisii ihmissuhdekokemuksii. Oon myös alkanu ajatella enemmä mikä on miulle parhaaksi, ja oppinu päästämää irti asioist jotka tuottaa pelkkää harmii miulle.
Lisäksi oon herättäny tän blogin taas henkiin, ja oon ollu tosi ilone kaikist positiivisista kommenteista, kiitos vielä! :)

Parin päivän päästä alkaa taas uusi luku miun elämässä, ja tuleva vuosi 2015 tuo taas uusia asioita mukanaan. 18 vuoden ikä, ajokortti ja lisää vastuuta. Vaikee uskoo et se mitä oon jo kauan odottanu tapahtuu jo hiema alle vuoden päästä. Toivottavast ens kesästä tulis myös ikimuistoinen, joku reissuki siihen vois sisältyy :).

Toivon myös teille kaikille muilleki ihanaa ja ilontäyteistä uutta vuotta!

Läheisen menettäminen

Tänää otan käsittelyyn hieman vakavamman aiheen. Tää on sellane aihe mist varmaa melkeimpä jokaisel on kokemusta, myös miulla. Ja tavalla tai toisella. Läheisen menetys ei aina tarkota kuolemaa, vaan myös se toine voi vaa lähtee yhtäkkii pois eikä siihe voi ottaa yhteyttä.

Ite oon tän kokenu kuitenki sillä ns. "lopullisella tavalla". Isä kuoli 29.12.2006 ja olin silloin 9-vuotias. Oli vaikee käsittää aluks ettei sitä isää tuu näkemää enää ikinä, et se ei oo vaa väliaikasesti pois. Vaik en hänen kanssa kuitenkaa tietyistä syistä kovi läheiseksi tullu ni tuntuu se silti pahalta. Ajan myötä se toki helpottaa ja nii on helpottanukki.
Ei se oo siitä kiinni ettenkö pärjäis ilman häntä miu elämäs. Tottakai pärjään. Harmittaa vaa ku hää ei oo näkemäs tärkeitä tapahtumii miunkaa elämässä. Esimerkiks konfirmaatiossa, kevätjuhlis ja tulevissa valmistujaisis sekä vaikka häissä, ni tulee aina mielee et "oispa isäki tääl läsnä". Tai no ehkä hää onki jollai tavalla, ja toivottavasti onki. Myös se, et olin sillo nii nuori enkä ees kerenny kunnol tutustumaa hänee harmittaa tosi paljon.
Ja kyllä isä tulee mielee vieläki satunnaisin väliajoin. Kunnioitan häne muistoo sil taval etten tee mitää mist tiiän, ettei hää ainakaa tykkäis. En kuitekaa aio rajoittaa miu elämää mut on joitai asioita mist hää ei ois todellakaa ilone ja mitä voin olla iha hyvi tekemättä.

Läheisen menettämine tuntuu hetken siltä, niiku osa siusta ois lähteny irti. Niiku siul ois ns. "tyhjiö" siu arjessa. Mut senki saa täytettyä, ku ei jää suruun rypemään.
Sillo ku menettää jonku läheisen ja rakkaan ihmisen, ni pitää saada surra rauhassa. Jokaisel se ottaa oman aikansa. Sitä surua voi purkaa johonki aktiviteetteihin jos kokee et siit on apua. Minuu on auttanu musiikin kuuntelu ja ajatuste kirjottamine iha paperille. Ei sen tarvii olla mitää selkeetä tekstii, iha vaa vaik sekasi jotai laulun sanoja tai vastaavaa. Myös liikunta saa ajatuksii hetkeks muualle. Itteensä ei kannata kuitenkaa polttaa loppuun, koska se väsymys ja suru ei oo hyvä yhdistelmä.
Eikä kukaa voi ns. "korvata" sitä menetettyä ihmistä, mut se poismennyt ihmine toi siu elämää jotai asioita ja se uusi ihmine taas jotai uutta. Vähä sama asia pätee eroamiseen. Mikää suhde ei oo samanlaine, mut jokaises on omat hyvät ja huonot puolensa. Se, et siun entine ottaa jonku uuden ei tarkota sitä et se unohtais siut. Se tarkottaa vaa sitä et hää siirtyy eteenpäin elämässään. Ja niin pitäis kaikkien tehdäkki. Maailmas on kuitenki n. 7 miljardia ihmistä. Eli kenenkää tulevaisuus ei ole yhden ihmisen menettämisestä kiinni. Ja toisaalta, elämäs ihmiset vaihtuu ja tilanteet vaihtuu joten menettäminen saattaa hetken tuntuu pahalta, mut sit myöhemmi voi huomata et se toi tilalle jotai hyvää. Eikä se rakkaus ikinä häviä, eikä muistoja voi kukaa viedä pois.
Suruaika siis saa ja pitää olla, mut sen jälkee pitää alkaa miettii et mitä seuraavaksi.

Täs biisejä, mitkä o ainaki minuu helpottanu jonku ihmisen menettämisen jälkee:

Suosio, onko sillä mitään merkitystä?

Tänää ajattelin kirjottaa sellasest asiasta ku suosiosta, ja siitä mite se suosio vaikuttaa nykyää koulumaailmassaki tosi paljon. On järjetöntä, mite jotkut voi kuvitella voivansa määritellä kuka on hyvä tyyppi ja kuka ei sen perusteella kui monta tykkääjää sen ig- ja fb-kuvissa on, tai kuinka monta seuraajaa tai kaverii sil on. Ja sit on vielä nää "ask-feimit" kenelle tulee tyyliin 1000 kysymystä per päivä. On kyllä monta tapaa tulla "julkkikseksi" nykyään :D. Miu mielest mikään noista ei ainakaa kerro luonteesta sun muusta yhtää mitää.
Myös oon huomannu, et jotkut kattovat nenänvartta pitkin jos siul ei oo päälläs merkkivaatteita tai merkkilaukkuu. Huvittavaa et sit näillä arvostelijoillaki se "merkkivaate" on aika usei feikki :D. Ei kaikilla oo edes varaa pukeutuu sillä tavalla, niinku ei kyllä miullakaan. Ja miks edes tarvitsisi?

Myös se, kuinka puhelias ja sosiaaline sie oot näköjää vaikuttaa monien mielestä siihe mille arvoasteelle siut asetetaan ja kehdataanko siu kaa viettää aikaa. Mie en oo ite ikin ollu mikää puhelias ja varsinki eskarissa ja ala-asteella olin tosi ujo. Yläasteella aloin jo olla vähä puheliaampi joten ehkä sain vähä lisää itseluottamusta iän myötä. Oon kyl viel tänä päivänäkii aika hiljane vieraas porukassa, ja melko huono saamaa uusii kavereita. En vaa oo ikinä pystyny menemää tosta noi vaa puhumaa tuntemattomille, koska jotenki miu alitajunnassa on vaa se et ei ne haluu minuu siihe ja tuntisin itteni vaa ulkopuoliseks. Oon myös sen takii varovaine sanomisissani, koska oletan ettei ketää kuitenkaa miu jutut hirveemmin kiinnosta. Mut pieni ujous on ehkä jollai taval myös hyvä piirre, ei tuu ainakaa paljastettuu itestää liikaa liia aikasin. Joskus toisaalta kun mietin et kehtaanko jutella jollekin, ni ravistelen itteeni sisäisesti ja mietin "kerran täällä vaa eletää, jos se ei miust tykkää ni ainaki yritin".
On miul ollu kuitenki aina ne tietyt kaverit kene kaa oon, ja niitten seuras oonki sit iha erilaine koska uskallan olla vapautuneemmin. Mieluummin pidän muutaman hyvän ystävän/kaverin ku monii kavereita ja tuttuja ketä kaikkii en ees ikinä kerkeis näkemää.

Muutenki inhoon tuota sanaa "suosittu". Koska eihä sillä oo loppupeleis elämäs mitää merkitystä vaik oisitki se yläasteen suosituin tyttö tai poika. Ne siun vanhat ihailijat ei varmaa enää ees muista sinuu muutaman vuoden päästä. Enkä ymmärrä miks jotkuu pyrkii siihen suositun asemaan, eiks se pääasia oo kuitenki se, et siul on siun ympäril hyvii tyyppejä keiden kanssa voit viettää aikaa.
Ja se, et jos oot jonku mielestä tosi kaunis/komee, ni siust heti oletetaa et oot se kaikist suosituin ja sinuu ei uskalla tutustuu sen takii, on miu mielest omituista.
Ja sitten on ne ihmiset, ketkä pyrkii olemaan yltiösosiaalisia ja tutustumaan näin karkeasti sanottuna kaikkiin koulun tyyppeihin, ni mite ihmeessä ne pystyy siihen?:D Ihmettelen vaan, koska yleensä luonne ei vaan voi kaikkien kanssa sopia yhteen. Monesti kyllä tälläisten ihmiste kohalla näkee sitä selän takana puhumista aika paljon.
Tässä nyt miun ajatuksia, kertokaa toki omianne! :)

Tähän loppuu vielä selfie :).