Aattelin nyt kirjottaa semmosest aiheest ku kasvaminen. Enemmänki siit henkisest kasvusta siis.
Toisaalt kasvamine on tosi kivaa, ku saa koko aja enemmä ja enemmä tehä eri asioit, mut sit se on myös omal tavallaa pelottavaa. Sit ku oot tarpeeks "aikuine" et voi enää tehä mitää ns. "tyhmää" mitä teit sillo teininä ilman et tulee paheksuvii katseita, ja se o miu mielest aika hölmöö koska kyl jokaise pitäs joskus vähä irrotella :D. Eli täs miun iäs pitäis sit tehä se kaikki ku viel voi. Mut miust tuntuu et ite oon jollai taval henkisesti lapsi viel kiikkutuolissaki :D. Ja tuski kukaa on sillee yhtäkkii nii aikuine ku 18 täyttää. Ei täysikäsyys tarkota välttämät kypsää käytöstä.
Seki kasvamises o jollai taval pelottavaa et mite käy niille tän hetkisille kaverisuhteille, ku aletaa perustaa perheitä ja saatetaa muuttaa toiselle puolelle Suomee. Tietyst aina sanotaa et, "pietää yhteyttä" mut sen sanomine on helpompaa ku toteuttamine...mut ei kai mitää oo tarkotettu kestämää ikuisesti.
Onha kasvamises toki se hyvä puoli, et ainaki toivon mukaa viisastuu ja oppii virheistää mitä on nuorempana tehny. Ja mitä enemmä oot kokenu, sitä enemmä siul on hyvii muistoi mitkä tuo ain välil hymyn huulille. Miulki niitä on, ja välil ikävöin niit hetkii ku olin viel nuorempi ja oli vähemmä stressii ja pysty vaa elämää ilma murheita!
Kyl mieki pienenä ootin innolla sitä ku täyttää 18 ja toki ootan vieläki, mut ei se varmaa loppuje lopuks ees oo mitekää hienoo. Saat joo enemmä oikeuksii, pääsee baarii ja saa tehä muuteki kaikkee mikä o nyt ollu vaa laitonta ja tuonu jännityst elämää. Mut sit tulee myös enemmä vastuuta, ja pitää oikeest alkaa tehä jotai sen etee et tulee toimee. Ja sen jälkee vanhenemine tuntuu vaa kauheelta, ja koht huomaatki jo olevas 30-vuotias ja alat miettii et "enhä mie oo viel saavuttanu mitää elämäs". Eli joo kyl ymmärrän miks Peter Pan ei halunnu kasvaa aikuiseks :D. Pitää nyt viel nauttii näist viimosist alaikäsyyden hetkist :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti