What's wrong in social medias?

Melkein kaikki on nykyään tavalla tai toisella somessa, eli sosiaalisessa mediassa. Keinoja siihen on monia; Facebook, Instragram, Youtube, Ask.fm, Twitter jne. Siellä se "sosiaalisuus" kyllä sitten muuttuu sellaiseksi, että välillä sitä miettii onko siinä mitään järkeä.

Olen itsekin koukuttunut moniin some-kanaviin, ja se välillä ärsyttää itseänikin. On vaan tullut tavaksi selata sitä älypuhelinta kun ei ole muutakaan tekemistä. Sitten sen kanssa meneekin yhtäkkiä monta tuntia kun sen ajan olisi voinut käyttää hyödyllisemminkin. Instagramista näkee uusia kivoja kuvia, Facebookista (vaikka sen suosio onkin laskusuunnassa) näkee läheisten kuulumiset, Ask.fm on viihdyttävää luettavaa paskamyrskyjensä ansiosta (:D) ja Youtubesta voi katsoa ihan millaisia videoita haluaa, meikkivinkeistä pelivideoihin. Monet ovat Twitterissä, koska siellä voi aktiivisesti kirjoittaa ajatuksiaan ilman että se näyttää ärsyttävältä, toisin kuin Facebookissa jos joku täyttää sitä etusivua koko ajan.

Mikä näissä sitten on vikana? No ensimmäisenä mieleen tulee ihmisten käytös. Tavallaan "väärinkäytetään" niitä ihan omalla tavallaan käteviä sovelluksia. Esimerkiksi Ask.fm ei ole ihmisten haukkumista sun muuta varten, eikös sen nimikin jo kerro :D. Jos se jonkun itsetuntoa pönkittää että pääsee laittamaan anonyyminä siellä jollekin että "oot ruma ja läski hyi vittu" niin pitäs sillo jo omassa päässäki ne hälytyskellot soida. Ja sitten ne ulkonäköjen arvostelut siellä, eli joo jos saat arvosanaks vaikka "Iphone 6+" ni oot helvetin hyvännäköne ja sit taas jos saat vaa "Iphone 4" ni et oo minkään näköne. Ihmettelen mistä noit kaikkii arvosteluasteikkoi ees vedetää. Ja miun mielestä ne on myös tykkäysten kalastelua, mutta jokainen tyylillään. Ja sit on myös se et jotkut aiheuttaa siellä tahallaan paskamyrskyjä tai laittaa kohauttavia kuvia tullakseen "ask-feimeiksi" :D.
Instagramissa ärsyttää nää ihmiset, jotka tekee koko ajan uusii käyttäjii koska "liikaa haamuja". Onhan se nyt varmaa iha kamalaa et sinuu seuraa useampi, ku mitä siun kuvien tykkäykset antaa ymmärtää. (:D) Ja sitte yks ärsyttävä asia on nää shoutoutit. Miun mielestä kyl ne ihmiset ajan kanssa löytää sen siun profiilin eikä sitä tarvii kavereiden mainostaa. Ja miun mielestä seuraajat pitäis ansaita itse. Enkä tajuu miks se seuraajien määrä on muutenkaa joilleki niin kamalan tärkee asia.
Facebookissa ärsyttää eniten valittajat, ja myös ne sellaiset ns. salavalittajat. Eli sanotaan että elämä on rankkaa ja mikään ei mee hyvin ja keneenkää ei voi luottaa eikä avata sitä asiaa kuitenkaan kellekkään sen enempää. Myös pelipyynnöt ovat ärsyttäviä, mutta se nyt ei liity ihmisten käytökseen millään lailla ja jotkut pelit laittaa niitä itsekseenkin.
Youtubessa häiritsevää on harhaanjohtavat otsikot. Esimerkiksi videon nimi on "tykkään Justin Bieberistä" ja sitten kyseessä on kysymys-vastausvideo. Tavallaan omaperäistä mutta harhaanjohtavaa. Otsikko herättää huomion, klikkaat videota mutta puolessavälissä et enää jaksa katsoa kun odotat milloin otsikon lupaamaa sisältöä tulee. Myös ne videoit, joissa huomaa ettei henkilö ole yhtään miettinyt mitä aikoo videolla sanoa ja tulee hiljaisia kohtia paljon, jäävät miulta usein katsomatta.

Mut pitää muistaa et sosiaaliset mediat on myös hyvä yhteydenpitoväline, ja vaik joku asuis toisel puolella maapalloo, niin saat silti tietää mitä sille kuuluu. En nyt siis aio ihan maanrakoon arvostella somea. Mut ihmiset, muistakaa et teidän some-käyttäytymisestä jää pysyvämmät jäljet (kiitos screeshottien yms) kuin livekäyttäytymisestä. Kannattaa siis pitää se järki päässä ja keskittyä vaikka välillä niihin ihmisiin siinä ympärillä. Itse en tykkää yhtään siitä jos olen jonkun kanssa jossain ja se ihminen vaan selaa puhelinta koko ajan.

When music speaks louder than words

Täl kertaa päätin tehdä postauksen, johon laitan biisejä jotka on ollu miulle tärkeitä tai merkinny miulle jotai elämän aikana.

Sillo ku tää ilmesty kuuntelin tätä melkeempä koko ajan. Aina ei ihmissuhteet voi onnistuu, ja sillo tää on ollu kovas kuuntelus. Tunteita herättävä kappale.

Tää on ollu miulle sellane ns. "raivobiisi". Tää on antanu voimaa ja kuvastanu miu fiiliksii tietys vaihees menneisyyttä melko täydellisesti. Muistuttaa siitä, ettei piä antaa kenenkää vaikuttaa omii päätöksii.

Tää sopii niihi hetkii, jos on ikävä jotai ihmistä. Kuvaa niitä tunteita melko hyvin.

Tää on sit sitä siirappisten kappaleitten sarjaa :D. Tää o hyvä sellasee pienee herkistelyy ja sellaseen ns. "alkuhuumaan".

Tää merkitsee miulle paljon, muistuttaa siitä et vaik joku yrittäis lytätä sinuu alas, ni aina löytyy joku joka nostaa taas ylös.

Tätä on tullu kuunneltuu ku on ollu vaikeuksii ihmissuhteis. Herkistää aina ku kuuntelee, ja tähänkää en oo kyllästyny vieläkään. Muistuttaa siitä ettei kannata heti luovuttaa, ne vaikeudet palkitaan sitte jonain päivänä :).

It's time to turn new chapter in life

Taas on yksi vuosista elämässä lähenemässä loppuaan. Enää 2 päivää aikaa toteuttaa jotain tämän vuoden puolella. Tuntuu että vastahan tää alko, ja toisaalta tää ajan nopeasti kuluminen myös pelottaa. Jos aika menee aina näin nopeesti, ni mite kerkee toteuttaa kaikki suunnitelmat? Ehkä jotkut niistä on sit vaan tarkotettu haaveiksi. Mut jos aika kuluu nopeesti, niin sehän yleesä vaa tarkottaa sitä et on ollu kivaa ja se aika on käytetty hyödyksi! :)

Mut mitä miulle on jääny kätee tästä vuodesta? Nopeesti ajateltuna ei mitään, en oo tehny mitää omast mielestäni "hullua" tai mieleenpainuvaa. En oo toteuttanu miu alkuvuoden suunnitelmia. En oo tehny kaikkee nii hyvi ku oisin voinu, mutta...
Oon taas kasvanu vuoden ihmisenä. Oon oppinu suhtautumaa asioihi kypsemmi ja ajattelemaa enemmä tekemisiäni. Oon tutustunu muutamaa uuteen ihmiseen, mitkä on omalt osaltaa tehny tästäkin vuodesta ainutlaatuisen. Oon huomannu et joka vuosi on ollu osittai eri ihmiset kene seurassa on eniten, mikä on varmaa kohtalon ansiota. Et saa mahollisimma paljo erilaisii ihmissuhdekokemuksii. Oon myös alkanu ajatella enemmä mikä on miulle parhaaksi, ja oppinu päästämää irti asioist jotka tuottaa pelkkää harmii miulle.
Lisäksi oon herättäny tän blogin taas henkiin, ja oon ollu tosi ilone kaikist positiivisista kommenteista, kiitos vielä! :)

Parin päivän päästä alkaa taas uusi luku miun elämässä, ja tuleva vuosi 2015 tuo taas uusia asioita mukanaan. 18 vuoden ikä, ajokortti ja lisää vastuuta. Vaikee uskoo et se mitä oon jo kauan odottanu tapahtuu jo hiema alle vuoden päästä. Toivottavast ens kesästä tulis myös ikimuistoinen, joku reissuki siihen vois sisältyy :).

Toivon myös teille kaikille muilleki ihanaa ja ilontäyteistä uutta vuotta!

Läheisen menettäminen

Tänää otan käsittelyyn hieman vakavamman aiheen. Tää on sellane aihe mist varmaa melkeimpä jokaisel on kokemusta, myös miulla. Ja tavalla tai toisella. Läheisen menetys ei aina tarkota kuolemaa, vaan myös se toine voi vaa lähtee yhtäkkii pois eikä siihe voi ottaa yhteyttä.

Ite oon tän kokenu kuitenki sillä ns. "lopullisella tavalla". Isä kuoli 29.12.2006 ja olin silloin 9-vuotias. Oli vaikee käsittää aluks ettei sitä isää tuu näkemää enää ikinä, et se ei oo vaa väliaikasesti pois. Vaik en hänen kanssa kuitenkaa tietyistä syistä kovi läheiseksi tullu ni tuntuu se silti pahalta. Ajan myötä se toki helpottaa ja nii on helpottanukki.
Ei se oo siitä kiinni ettenkö pärjäis ilman häntä miu elämäs. Tottakai pärjään. Harmittaa vaa ku hää ei oo näkemäs tärkeitä tapahtumii miunkaa elämässä. Esimerkiks konfirmaatiossa, kevätjuhlis ja tulevissa valmistujaisis sekä vaikka häissä, ni tulee aina mielee et "oispa isäki tääl läsnä". Tai no ehkä hää onki jollai tavalla, ja toivottavasti onki. Myös se, et olin sillo nii nuori enkä ees kerenny kunnol tutustumaa hänee harmittaa tosi paljon.
Ja kyllä isä tulee mielee vieläki satunnaisin väliajoin. Kunnioitan häne muistoo sil taval etten tee mitää mist tiiän, ettei hää ainakaa tykkäis. En kuitekaa aio rajoittaa miu elämää mut on joitai asioita mist hää ei ois todellakaa ilone ja mitä voin olla iha hyvi tekemättä.

Läheisen menettämine tuntuu hetken siltä, niiku osa siusta ois lähteny irti. Niiku siul ois ns. "tyhjiö" siu arjessa. Mut senki saa täytettyä, ku ei jää suruun rypemään.
Sillo ku menettää jonku läheisen ja rakkaan ihmisen, ni pitää saada surra rauhassa. Jokaisel se ottaa oman aikansa. Sitä surua voi purkaa johonki aktiviteetteihin jos kokee et siit on apua. Minuu on auttanu musiikin kuuntelu ja ajatuste kirjottamine iha paperille. Ei sen tarvii olla mitää selkeetä tekstii, iha vaa vaik sekasi jotai laulun sanoja tai vastaavaa. Myös liikunta saa ajatuksii hetkeks muualle. Itteensä ei kannata kuitenkaa polttaa loppuun, koska se väsymys ja suru ei oo hyvä yhdistelmä.
Eikä kukaa voi ns. "korvata" sitä menetettyä ihmistä, mut se poismennyt ihmine toi siu elämää jotai asioita ja se uusi ihmine taas jotai uutta. Vähä sama asia pätee eroamiseen. Mikää suhde ei oo samanlaine, mut jokaises on omat hyvät ja huonot puolensa. Se, et siun entine ottaa jonku uuden ei tarkota sitä et se unohtais siut. Se tarkottaa vaa sitä et hää siirtyy eteenpäin elämässään. Ja niin pitäis kaikkien tehdäkki. Maailmas on kuitenki n. 7 miljardia ihmistä. Eli kenenkää tulevaisuus ei ole yhden ihmisen menettämisestä kiinni. Ja toisaalta, elämäs ihmiset vaihtuu ja tilanteet vaihtuu joten menettäminen saattaa hetken tuntuu pahalta, mut sit myöhemmi voi huomata et se toi tilalle jotai hyvää. Eikä se rakkaus ikinä häviä, eikä muistoja voi kukaa viedä pois.
Suruaika siis saa ja pitää olla, mut sen jälkee pitää alkaa miettii et mitä seuraavaksi.

Täs biisejä, mitkä o ainaki minuu helpottanu jonku ihmisen menettämisen jälkee:

Suosio, onko sillä mitään merkitystä?

Tänää ajattelin kirjottaa sellasest asiasta ku suosiosta, ja siitä mite se suosio vaikuttaa nykyää koulumaailmassaki tosi paljon. On järjetöntä, mite jotkut voi kuvitella voivansa määritellä kuka on hyvä tyyppi ja kuka ei sen perusteella kui monta tykkääjää sen ig- ja fb-kuvissa on, tai kuinka monta seuraajaa tai kaverii sil on. Ja sit on vielä nää "ask-feimit" kenelle tulee tyyliin 1000 kysymystä per päivä. On kyllä monta tapaa tulla "julkkikseksi" nykyään :D. Miu mielest mikään noista ei ainakaa kerro luonteesta sun muusta yhtää mitää.
Myös oon huomannu, et jotkut kattovat nenänvartta pitkin jos siul ei oo päälläs merkkivaatteita tai merkkilaukkuu. Huvittavaa et sit näillä arvostelijoillaki se "merkkivaate" on aika usei feikki :D. Ei kaikilla oo edes varaa pukeutuu sillä tavalla, niinku ei kyllä miullakaan. Ja miks edes tarvitsisi?

Myös se, kuinka puhelias ja sosiaaline sie oot näköjää vaikuttaa monien mielestä siihe mille arvoasteelle siut asetetaan ja kehdataanko siu kaa viettää aikaa. Mie en oo ite ikin ollu mikää puhelias ja varsinki eskarissa ja ala-asteella olin tosi ujo. Yläasteella aloin jo olla vähä puheliaampi joten ehkä sain vähä lisää itseluottamusta iän myötä. Oon kyl viel tänä päivänäkii aika hiljane vieraas porukassa, ja melko huono saamaa uusii kavereita. En vaa oo ikinä pystyny menemää tosta noi vaa puhumaa tuntemattomille, koska jotenki miu alitajunnassa on vaa se et ei ne haluu minuu siihe ja tuntisin itteni vaa ulkopuoliseks. Oon myös sen takii varovaine sanomisissani, koska oletan ettei ketää kuitenkaa miu jutut hirveemmin kiinnosta. Mut pieni ujous on ehkä jollai taval myös hyvä piirre, ei tuu ainakaa paljastettuu itestää liikaa liia aikasin. Joskus toisaalta kun mietin et kehtaanko jutella jollekin, ni ravistelen itteeni sisäisesti ja mietin "kerran täällä vaa eletää, jos se ei miust tykkää ni ainaki yritin".
On miul ollu kuitenki aina ne tietyt kaverit kene kaa oon, ja niitten seuras oonki sit iha erilaine koska uskallan olla vapautuneemmin. Mieluummin pidän muutaman hyvän ystävän/kaverin ku monii kavereita ja tuttuja ketä kaikkii en ees ikinä kerkeis näkemää.

Muutenki inhoon tuota sanaa "suosittu". Koska eihä sillä oo loppupeleis elämäs mitää merkitystä vaik oisitki se yläasteen suosituin tyttö tai poika. Ne siun vanhat ihailijat ei varmaa enää ees muista sinuu muutaman vuoden päästä. Enkä ymmärrä miks jotkuu pyrkii siihen suositun asemaan, eiks se pääasia oo kuitenki se, et siul on siun ympäril hyvii tyyppejä keiden kanssa voit viettää aikaa.
Ja se, et jos oot jonku mielestä tosi kaunis/komee, ni siust heti oletetaa et oot se kaikist suosituin ja sinuu ei uskalla tutustuu sen takii, on miu mielest omituista.
Ja sitten on ne ihmiset, ketkä pyrkii olemaan yltiösosiaalisia ja tutustumaan näin karkeasti sanottuna kaikkiin koulun tyyppeihin, ni mite ihmeessä ne pystyy siihen?:D Ihmettelen vaan, koska yleensä luonne ei vaan voi kaikkien kanssa sopia yhteen. Monesti kyllä tälläisten ihmiste kohalla näkee sitä selän takana puhumista aika paljon.
Tässä nyt miun ajatuksia, kertokaa toki omianne! :)

Tähän loppuu vielä selfie :).

Onnellisuus

Kaikki tavoittelee onnee läpi elämän. Jotkut tulee onnelliseks ihan pienistäkin asioista, jotkut suuremmista. Se taitaa riippua ihan siitä mihi on tottunu. Miun mielestä kuitenki ois hyvä joskus pysähtyy miettimää sitä mikä kaikki siu elämäs on hyvi ja mist voit olla kiitolline, koska tuol jossai on ihmine kenel ne asiat ei oo läheskää nii hyvi.
Miulle onnellisuus tulee pienist asioista, koska miullaki on ollu elämäs tosi huonoja tilanteita. Aina jos tuntuu et on huono päivä tai joku pien mut sil hetkel isolt tuntuva asia ärsyttää, mietin vaa aikoja millo asiat oli oikeesti huonosti. Se saa miut ain tajuumaa et hei, eihä täs miu vittuuntumisessa oo mitää järkeä :D.
Saan tosi paljo voimaa musiikin kuuntelemisesta. Jos miul on huono fiilis ni kuuntelen surullisii tai agressiivisii kappaleita ja ne saa sen huonon olon tavallaa liukumaa pois. Sit oon taas pirteempi :).

Monesti ihmisilt unohtuu se pienist asioist ilahtuminen ja niide arvostaminen. Se on harmi, koska siin vaiheessa ku esimerkiks se joku ihmine ei enää kirjotakkaa siulle "moi" tajuut, et hitto kaipaan tuota miu elämää. Ku ennen oot pitäny sitä itsestäänselvyytenä. Ja se jos et arvosta jonku apua, se voi joku päivä sit loppuu ja sit on enää liia myöhästä.
Myös onnelliste hetkie jakamine jonku ihmisen kanssa muuttuu arvokkaaks vast ku sitä miettii jälkeenpäin. Et voi ikinä tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan, joten kannattaa nauttii niist ilon hetkist ku surullisiiki tähä elämään mahtuu. Kukaan ei voi viedä muistoja pois!

Monet sanoo, et onnellisuus on valinta. Ja se kyl pitää paikkansa. Miu mielestä jokaisen onnellisuus riippuu siitä miten reagoi eri asioihin. Jos suutut joka asiasta enne ku oot yrittäny rauhottuu ja laskee kymmenee, ni ei mikää ihme jos elämä on aikamoista angstia. Mut jos pitää mielessään joka tilanteessa mielessä sen, et just sie oot sen oman elämäs kuningas/kuningatar ja sie päätät keiden ja minkä asioiden ympäril elät. Myös se, et vastoinkäymiset kasvattaa on totta, ja se on sitä elämänkoulua (ja ei en tarkota nyt täl sitä elämänkoulua mitä kaikki toitottaa facebookis jne.) :D.
Ja sitäpaitsi, jos elämä ois pelkkää onnee ja iloo, ni ei kukaa enää osais ilahtuu mistään!

Oon nähny mite elämä muuttuu sekunnissa ihan täysin, eikä hetkeen ees tiedä miten pitäis jatkaa. Mut kyl sieltä vaan noustaan. Oon myös kokenu sen, ku tiiät itekki olevas onneton sil tavalla millä elät, muttet tiedä miten päästä siit pois. Ja sit ku pääset ni jäät vaan tyhjän päälle, etkä tiiä mite siu pitäis siitä taas jatkaa, ku olit jo niin tottunu siihe oravanpyörään. Sit huomaatki et elämään alkaa taas palautuu niitä ihmisii ja asioita mitkä siulle ennenki sitä iloo toi, ja se fiilis o iha älyttömän hyvä! Ja sit on energiaa tutustuu myös uusii ihmisii, ja ne tuo uusii näkökulmii asioihi ja piristää myös. Ei myöskää kannata ottaa kaikkie muide murheita omille harteillee tai jäädä murehtimaa liikaa muide asioita ja ongelmii. Niist voi kasvaa suuri "möykky" siu sisälle mikä ei ikin lähe sielt pois. Jokaisen pitää loppupeleis ite ratkasta ne omat ongelmat.
Moni myös esittää olevansa onnellisempi ku oikeesti onkaa. Onha se helpompaa hymyillä ku näyttää se kui huonosti siul oikeesti menee. Ei se tekohymy kuitenkaa ketää tee yhtää onnellisemmaks, vaa se et avautuis jolleki luotettavalle kaikest mikä mieltä painaa. Seki on surullist ettei kaikil oo sellasta ihmistä...Koska siitäki kannattaa olla tarkka kelle avaa sitä omaa suojakuortaa ettei se ihmine käytä sitä myöhemmi hyväksee. Tähä vois lainata Apulannan Mitä kuuluu- biisii:

Hei hei mitä kuuluu
Sä kysyt ja kaikki on ok
No hyvä sun on puhuu
Kun sä et tiedä miltä musta tuntuu 
Mä oon niin iloinen kun näin sut jossakin
Telkkarissa tai kadulla matkalla jonnekin
Onnelliset kulkee käsikkäin ja hymyillen
Moni paikka kutsuu
Minnekään mä kuulu en

Miu mielestä ei kannata tavoitella nimenomaa sitä onnellisuutta, vaan enemmänki sitä et tekee just sitä mist tykkää, ni kyl se onnellisuuden tunneki sieltä sitte tulee :). Eikä kannata murehtii liikaa sitä, teetkö sie jonku toisen ihmisen onnelliseks. Monelle riittää se et se toinen vaa on siinä. Koska eihän kukaa haluu olla yksinäinen, välil vaa haluu olla yksin.
Itseironia on myös hyvä osata, eli et osaa nauraa itelleen. Nauru myös parantaa monet haavat ja niinhän se sanontaki menee et nauru pidentää ikää! Miullaki monet kerrat on itkut loppunu siihe ku joku o sanonu jotai hölmöö mut hauskaa :D.

Onnellisuus on häilyvää eikä se useesti ees kestä pitkään, mut sellasta elämä on; tunteiden vuoristorataa.

Hello November

Tänää on marraskuun 2. päivä. Vaikee uskoo et vuos on jo täs vaiheessa ja et koht taas odotellaa joulua ja talvea. Ulkona o vähä maa valkosena mut ei tuota voi kyl lumeks kutsuu. Oon myös koht käyny puolet amiksen kakkosluokast, aika menee pelottavan nopeesti :D. Ajattelin kertoo täs postaukses mitä ootan ja haluun viel tältä loppuvuodelta.

1. miun synttärit 24.11. en meinaa mitenkää erityisemmi niitä juhlii mut onha se kivaa olla taas vähä vanhempi :) 17 on kyl vähä turha ikä :D.
2. et miul ois tarpeeks motivaatioo kouluu kohtaa, tähä asti on menny iha hyvi ja oon parantanu paljo ykkösluokast! tää syksy on vaa ain nii masentavaa ettei meinaa jaksaa mitää
3. et muistaisin pitää yhteyttä tarpeeks kavereihi, joskus on nii paljo kaikkee meneillää et se vähä jää :/
4. joulu, en kyl viime vuosina oikee löytäny itestäni sitä joulufiilistä mut onha se kuitenki tosi kiva juhla, mut ehkä nykyää liia materialistine
5. tutustuisin viel johonkuhu uutee ihmisee tai useampaa, tykkään saada uusii tuttavuuksii :)
6. uusivuosi, sitä ootan ehkä jopa enemmä ku jouluu, koska se on enemmä semmost bilettämistä :D. Toivottavast vuosi vaihtuu ilosis fiiliksis!
7. alkaisin tehdä rohkeemmi eri asioita enkä siirtäis niitä vaa myöhemmäks, ikin ei saavuta mitää jos ei ota riskei, jutelkaa sille ihmiselle kelle ootte ain halunnu puhuu mut ette oo vaa uskaltanu, et voi ikin tietää mitä siit seuraa :).

Mitä työ ootatte loppuvuodelta? :)